Siirry sisältöön

Vamos Mieli -hanke on MIELI ry:n ja Diakonissalaitoksen Vamos Vantaan yhteishanke, jossa kohderyhmänä ovat 16–29-vuotiaat monikulttuuriset nuoret ja nuoret aikuiset. Kohderyhmä käsittää sekä maahanmuuttaneet nuoret, että Suomessa syntyneet ja kasvaneet nuoret, jotka kotikulttuurinsa tai vanhempien taustan vuoksi kokevat itsensä monikulttuurisiksi.

Tavoitteena monikulttuuristen nuorten kokonaisvaltainen tukeminen

Vamos Mieli -hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten hyvinvointia ja kehittää toimintatapoja kulttuurisensitiiviseen, matalan kynnyksen mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Hankkeessa nuorille tarjotaan ryhmämuotoista tukea, jossa korostuu vertaistuki ja arjen mielenterveystaitojen vahvistaminen. Ryhmätoiminnan lisäksi nuori saa myös oman työntekijän, jota nuori voi tavata kahden kesken.

Nuorten kokonaisvaltaiseksi tukemiseksi hankkeessa vahvistetaan myös monikulttuuristen vanhempien ja nuorten kanssa työskentelevien ammattilaisten ja vapaaehtoisten mielenterveysosaamista.

Vanhemmille järjestetään vanhempainiltoja, joissa käsitellään mielen hyvinvoinnin teemoja ja pyritään purkamaan aiheeseen liittyviä mahdollisia ennakkoluuloja. Hankkeessa kehitettyjä toimintamalleja levitetään valtakunnallisesti ammattilaisille ja vapaaehtoisille.

Hanke on STEA-rahoittama ja toimii vuosina 2023–2025.

Jos olet kiinnostunut hankkeen toiminnasta tai mahdollisesta yhteistyöstä, otathan yhteyttä hankkeen asiantuntijaan. Yhteystiedot löydät alta.