Palaset kohdalleen -hankkeen (2011-2013) tavoitteena oli juurruttaa monimuotoinen perheterapeuttinen työskentely (MDFT) osaksi nuorten palvelupalettia Suomessa.
Nuoruusiän masennukseen kuuluu usein aikuisiän masennuksesta poiketen ärtyneisyys ja vihaisuus. Yhteistä on, että mielihyvää tuottaneet asiat lakkaavat kiinnostamasta.
Mielenterveystyössä toimivien henkilöiden koulutus ja tehtävät poikkeavat toisistaan. Tässä osiossa kuvataan lyhyesti ja yleisellä tasolla mielenterveysalan ammattilaisten nimikkeitä ja tehtäviä.
Psykoosi on yleinen termi mielenterveyden häiriölle, jossa henkilö on menettänyt joltain osin kosketuksensa todellisuuteen. Moniin vakavimpiin ja pitkäkestoisiin mielenterveyden häiriöihin liittyy psykoottisia oireita.
Ahdistuneisuus on tunnetila, johon voi liittyä jännitystä, pelkoa, levottomuutta, huolestuneisuutta tai jopa paniikin tai kauhun kokemus. Ajoittaisina pelko ja lievä ahdistuneisuus ovat arkipäiväisiä, kaikkien elämään joskus kuuluvia tunteita.
Suomessa mielenterveyspalvelujen järjestäminen on hyvinvointialueiden vastuulla. Mielenterveyspalveluita tuottavat lisäksi yksityiset palveluntuottajat ja kolmannen sektorin toimijat eli erilaiset järjestöt.
Masentunut ihminen ei useinkaan jaksa ylläpitää läheisiä ihmissuhteitaan ja saattaa eristäytyä omiin oloihinsa. Kuitenkin läheiset ihmissuhteet ja muu sosiaalinen verkosto ovat masentuneelle erittäin tärkeitä.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Lue lisää Evästekäytännöt-sivulta.
Evästeasetukset
Tämä sivusto käyttää evästeitä. Evästeistä osa on välttämättömiä ja osaa käytetään analytiikka- tai markkinointitarkoituksiin. Valitse tästä, mitkä evästeet sallit.
Välttämättömiä sivuston teknisen toiminnan kannalta.
Keräävät sivuston käytöstä anonyymia tietoa, jota käytetään sivuston ja sen sisältöjen kehittämiseen.