Tapparan nuorten valmentaja Tommi Eriksson: ”Hämmentää, etteivät kaikki vanhemmat kuuntele lapsiaan.”
”Valmentajana ja itsekin kiekkoilevien nuorten vanhempana on ollut hämmentävää huomata, että kaikissa perheissä ei keskustella nuorten kanssa heidän toiveistaan ja tavoitteistaan.”
Vaikeimpia tilanteita valmentajan näkökulmasta ovat ne, joissa nuoren kehitys, taidot ja tavoitteet eivät kohtaa:
”Olen tavannut vanhempia, jotka eivät keskustele lastensa kanssa.”
” Ja meidän aikuisten tulisi koko ajan pitää mielessä, että lasten harrastuksessa on kyse heidän harrastuksestaan. Herkemmällä korvalla pitäisi kuunnella, mitä nuori itse haluaa ja mitkä ovat hänen unelmiaan. ”
”Kaikista ei myöskään tule NHL-tähtiä, vaikka vanhemmat kuinka toivoisivat”, hän toteaa.
Kiekon menetys ei saa viedä itsetuntoa
Tommi Eriksson kertoo myös, kuinka jääkiekon lajikulttuuri on muuttunut hänen lapsuudestaan.
”Pelasin lapsena ja nuorena kiekkoa kiekkokoulusta parikymppiseksi asti. Sitten ymmärsin, ettei minusta tule ammattilaista ja siirryin työelämään. Omista peliajoista valmennus on muuttunut valtavasti: silloin ei valmennettu yksilöitä ja tärkeintä oli se, mitä kauden tulostaulu näytti. ”
”Silloin, kun olin lapsi ja hävittiin peli, valmentaja saattoi rikkoa mailan pukkarissa.”
”Ei silloin puhuttu mielenterveydestä tai prosessivalmennuksesta eikä siitä, miten luodaan positiivista fiilistä.”
Itsekin Eriksson kertoo käyneensä pitkän matkan valmentajaksi: ”Kun aloitin valmentajana, kuvittelin osaavani kaiken. Sitten aloin opiskella valmennusta ja ymmärsin, etten tiedä mistään mitään. ”
Tietysti hän ymmärsi paljon lajitaidoista, tekniikasta ja pelistä, mutta siitä, miten vahvistaa lasten itsetuntoa ja auttaa heitä kehittymään, hän on opetellut paljon uutta aina tähän päivään asti:
”Vieläkin harjoittelen jokaisissa treeneissä, etten takertuisi virheisiin, vaan osaisin tsempata ja kannustaa eteenpäin.”
Lajikultturissa ollaan takamatkalla
Eriksson myöntää, että jääkiekon lajikulttuurissa laahataan muuta yhteiskuntaa jäljessä: ”Paljon on vielä vanhanaikaisia asenteita, mutta nyt siitä uskalletaan sentään jo keskustella.”
Kiekkokulttuurissa muita puhuttavia asioita ovat viime vuosina olleet machokulttuuri, alkoholinkäyttö kisojen jälkeen ja naisten jääkiekon arvostus. Useammat pelaajat ovat myös avautuneet julkisuudessa omista mielenterveysongelmistaan.
Vanhemmissa valmentajasukupolvissa on Erikssonin mukaan edelleen yleistä, että seksuaalinen moninaisuus kielletään, pelien jälkeinen kaljoittelu nähdään itsestäänselvyytenä ja äijäkulttuuri kukoistaa pukuhuoneissa.
Paljon on kuitenkin myös muuttunut ja nyt keskustelu käy kiivaana: ”Uskon, että hyvään suuntaan ollaan menossa, vaikkakin hitaasti.”
Tulostavoitteista tunteisiin
Nykyisin Eriksson ajattelee olevansa valmentajana ennen kaikkea kasvattaja, jonka tärkein tehtävä on vahvistaa nuorten itsetuntoa ja tukea heitä, jotta heistä tulee yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.
”Ajattelen, että olen jo onnistunut, jos aikuiseksi kasvanut valmennettava voi kadulla törmätessään tulla moikkaamaan.”
Eriksson on käyttänyt työssään MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -sisältöjä hyödykseen ja niistä on ollut hänelle hyötyä valmentajana. Erityisesti sellaisissa tilanteissa, kun lahjakas nuori ei enää kehity lajissa ja enemmän harjoittelevat alkavat mennä ohi.
”Minulla on muutamia mentoreita, joiden kanssa silloin keskustelen. Myös MIELI ry:n Nuori mieli urheilussa -hankkeen asiantuntijat ovat olleet tukenani.”
”Paljon olemme Tapparassa myös miettineet sitä, miten voisimme enemmän tarjota harrastamista harrastamisen vuoksi. ”
Ennen oli tässä suhteessa paremmin, kun eri kaupunginosien ulkokentällä pelailtiin pipolätkää ja pidettiin hauskaa.
Entä mihin suuntaan nuorten valmentaja lähtisi itse kehittämään kiekkoilun lajikulttuuria?
”No minähän haluaisin poistaa pistepörssit ja sarjataulukot alle 15-vuotiaiden sarjoista. Niiden kyttääminen saattaa joillain lapsilla viedä ilon harrastamisesta”, Eriksson sanoo.
”Nykyisin harrastamisesta on tullut niin tavoitteellista ja on harmi, että niin aikaisin lapset alkavat keskittyä vain yhden lajin harrastamiseen.”
”Tämä on ennen kaikkea lasten harrastus, jossa tulee olla turvallinen ympäristö. En voi tehdä kenestäkään huippukiekkoilijaa. Voin vain mahdollistaa lajissa kehittymisen, kuunnella ja tukea harrastavia lapsia.”
Teksti: Jutta Kajander
Kuvat: Eino Ansio
Yksikin keskustelu voi auttaa
Kuukausilahjoittajana olet mukana vahvistamassa Suomessa asuvien mielenterveyttä, ehkäisemässä mielenterveyden ongelmia ja tarjoamassa tukea vaikeissa elämäntilanteissa.
Sivua muokattu 23.1.2024
