Esikouluikä
Esikoululainen haluaa olla iso, mutta toisaalta kaipaa myös sitä, että voi olla vielä pieni. Vanhemman tehtävänä on antaa turvaa sekä tarjota kiireettömyyttä. Esikoululainen tarvitsee kannustusta ja kehuja arjen tilanteissa.
Esikouluikäinen suuntautuu yhä enemmän kodin ulkopuolelle ja kavereiden pariin. Esikouluiässä tapahtuu paljon asioita niin kielellisen, motorisen kuin sosiaalisen kehityksen osa-alueilla. Lapsi oppii innolla uutta ja nauttii pärjäämisestä. Vanhemman on tärkeä muistaa, että jokainen lapsi kehittyy omassa tahdissaan. Lapselle on tärkeää antaa kasvurauha. Vanhemman tehtävä on tukea, kehua ja kiittää lasta sekä kiinnittää huomio onnistumisiin. Lapsen on tärkeä tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on.
Taantumatuokiot ovat normaaleja esikouluiässä. On luonnollista, että lapsi saattaa takertua vanhempaan. On tärkeää antaa tilaa lapsen luovuudelle ja järjestää kiireettömiä leikkihetkiä, joissa lapsi saa tutustua uusiin asioihin, omiin kykyihinsä ja oppia uusia asioita turvallisesti. Monet arjen taidot ja osaaminen kehittyvät. Kannattaa ottaa esikoululainen mukaan perheen yhteisiin arkitouhuihin kuten ruuanlaittoon, siivoukseen tai leipomiseen.
Katso Mielivartti-video
Tutustu esikouluikäisille suunnattuihin materiaaleihin
Mielenterveyden käsi -juliste neuvolaan ja varhaiskasvatukseen
Kuule ja näe minut -esite
Taran tarina – animaatio lapsille kehon ja mielen vahvistamiseen
Animaatioharjoituksen aikana lapsi oppii havainnoimaan kehon tuntemuksia ja kiinnittämään samalla huomiota hengitykseen.