Siirry sisältöön

Vauvan hyvinvoinnin kannalta tärkeintä on vanhempi, joka vastaa lapsen fyysisiin, psyykkisiin ja emotionaalisiin tarpeisiin sekä viesteihin turvallisesti ja johdonmukaisesti. Vanhemmalta vauva kaipaa ravintoa, hoitoa ja hoivaa sekä lämpöä ja läheisyyttä. Maitoa on saatava ajallaan ja vaipat on vaihdettava ennen kuin ne ovat liian märät. Itkuista vauvaa on lohdutettava ja hänelle on luotava turvan tunnetta. Hereillä ollessa vauva kaipaa seuraa ja vähitellen myös erilaisia virikkeitä. Syliä ja rakkautta vauvalle ei voi tarjota liikaa!

Jotta vanhempi jaksaa olla vauvan saatavilla, on vanhemman pidettävä huolta myös itsestään. Vanhemman tulee tunnistaa vauvan tarpeiden lisäksi omat tarpeensa sekä tekijät, jotka tukevat jaksamista. Yhdelle se voi olla liikkuminen, toiselle pieni hetki omaa aikaa, kolmannelle päivälepo tai jotain muuta. Myös vanhemman saama ja antama vertaistuki voi olla merkittävä jaksamista tukeva asia. Jaksamista tukee myös myötätuntoinen suhtautuminen itseä ja toisia kohtaan. Vauvan vanhempi usein vasta opettelee vanhemmuutta. Vanhemmuudessa ei ole tarvetta pyrkiä täydellisyyteen, riittävän hyvä vanhemmuus riittää.

Katso Mielivartti-video

Video on osa Mielivartti-videosarjaa vanhemmille ja kasvattajille, jossa eri-ikäisten lasten vanhemmat saavat vinkkejä mielen hyvinvointiin arjessa.

Tutustu vanhemmuutta tukeviin materiaaleihimme

Hyvän mielen vanhemmuus -juliste

Vanhemmuus edellyttää monenlaisia taitoja ja tietoa. Hyvät vanhemmuustaidot tukevat vanhemman jaksamista sekä mahdollistavat lapsen tasapainoisen kehityksen.

Kuule ja näe minut -esite

Pienet arkiset kohtaamiset ovat lapselle tärkeitä. Kuule ja näe minut on esite, jossa lapsi ilmaisee toiveitaan aikuiselle.

Rentoutumisharjoitukset

Rentouttava paikka Tämä harjoitus auttaa rentoutumaan kuvittelemalla itsesi sinulle mieluisaan paikkaan. MIELI Suomen Mielenterveys ry …

Hyvän mielen metsäkävely -videot

Metsäkävely tekee tutkitusti hyvää mielelle. Neljän vuodenajan metsäkävelyvideot vievät sinut metsäretkelle myös silloin, kun et …